tiistai 25. toukokuuta 2010

Parles-tu français?

Maanantai oli täällä pyhäpäivä, helluntai kun oli. Me otimme hyödyn irti kolmen päivän vapaasta ja suhasimme eri suuntiin Sveitsin rautateillä.

Lauantaina kävimme tsekkaamassa Reinin vesiputoukset, Schaffhausenin ja Winterthurin välissä:


Sunnuntaina suuntasimme Lausanneen, jossa yövyimme:

Lausanne on niin mäkinen kaupunki, että sinne on rakennettu yleisiä hissejä viemään ihmisten väsyneet jalas ylös piiitkät ylämäet:


Lausannen satama oli kyllä yksi kaupungin hienoimmista paikoista:

Maanantaina hurautettiin Montreuxhon, noin 20 kilometrin päähän Lausannesta:

Mannerheimilla on oma patsas myös Montreuxssa:

Eniten aikaa saimme kulumaan Chillonin linnassa:

Melkein 3 kilometrin rantabulevardi-kävelyn jälkeen piti jäähdytellä syömällä jäätelöt linnan pihalla ennen sisälle astumista:

Maisemaa linnan päätornista (noin 25 metristä):

Huomatkaa vasemmalla rautatie, ei hassummat maisemat junan ikkunasta:


tiistai 4. toukokuuta 2010

Nallen varpaat palelee, pili pili pom..


Viime perjantaista lähtien täällä Baselissa on näyttänyt tältä:

..ja tältä..

..ja tältä..

Mustarastaskin otti kylvyn vesilammikossa:


Sunnuntaina piti jo ottaa käyttöön järeämmät aseet: grilliruokaa, punaviiniä (tai siis unkarilaisittain häränverta, "Bikaver") sikaria ja suklaata. Ja tämä kaikki tietysti parvekkeella takit päällä istuen, koska nyt on kesä ja vappu ja periksi ei anneta, vaikkei mittari kohonnutkaan kuin hyvä jos 15:een asteeseen.


Ja Vappuhan ei täällä sen kummemmin katukuvassa näkynyt kuin, että kaupat olivat lauantaina kiinni. Eli todellinen "Tag der Arbeit". Töitä ei siis tehty.